Koli on Pohjois-Karjalan ylpeys, lippulaiva, varjeltu kansallismaisena, eikä suotta. 347 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava puuton vaaranhuippu tarjoaa mielettömät maisemat Pielisen yli, ja saa katsojan kokemaan nöyryyttä luonnon edessä. Kolin hengessä yhdistyvät entisaikojen mystiikka (tarut ja legendat), luonnon salaperäinen voima (vaarat, ikimetsät, Pielinen), ikiaikaiset perinteet (rakennukset, vanhat niityt, perinteitä vaalivat tapahtumat) ja nykyaika (maisemahissi ja pitseria).
Koli on itselleni ”lähi-kansallispuistona” melko tuttu. Klassinen Herajärven kierros on kierretty ja lampaita on rapsuteltu, Räsävaaran näköalatornilla on käyty moneen otteeseen ihastelemassa maisemia, Kolin Huippujen kierroksella on otettu monta selfietä ja Grill It!:n pitsalista on nautiskeltu läpi. Vesiretkeilystä innostuneena olen monesti huipulla istuessa mietiskellyt, että olisipa hienoa päästä tutustumaan Kolin edustalla oleviin saariin tarkemmin ja nähdä Koli uudesta kulmasta. Nyt kesällä mahdollisuus vihdoin koitti, ja se oli upeaa!
Retki alkoi Kolin kylällä sijaitsevasta Seikkailuyhtiö Vaarasta. He vuokraavat talvi- ja kesäretkeilyyn soveltuvia välineitä, esimerkkisi sähköpyöriä, fatbikeja, liukulumikenkiä, Sup-lautoja ja Packrafteja. Viimeiseksi mainittu tulisi olemaan tämän viikonlopun kulkupeli. Kyseessä on siis ilmatäytteinen kumiveneen ja kajakin yhdistelmä, joka on kehitetty palvelemaan nimenomaan monipuolisia seikkailuretkiä. Packraft – eli suomeksi reppulautta – täytyy ja tyhjenee vain muutamassa minuutissa, painaa vain muutaman kilon ja sujahtaa vaikka rinkkaan retkelle mukaan. Retkeilijän itsensä lisäksi lauttaan saa sidottua mukaan helposti rinkan verran tavaraa – taisivatpa Vaaran oppaat mainita, että jopa fatbike kulkee hyvin reppulauttaan sidottuna. Itselläni on kokemusta kyllä kajakilla melomisesta, mutta tämmöinen trendikäs kumipaatti oli aivan uusi ilmestys. Seikkailuyhtiö Vaaran oppaan Jarin kanssa päätettiinkin, että lähdetään ensiksi kokeilemaan ja opettelemaan packraftin käyttöä Jerojärvelle. Samalla voitaisiin tutustua Jerojärven mystisiin kalliolohkareisiin.
Packraftin perusteet ja Jerojärvi
Jerojärvi sijaitsee noin 5 kilometriä Kolin kylältä Kolin vaarojen kainalossa. Järvi ei ole iso, mutta uskomattoman kirkkaan veden ja kalliolohkareviidakon vuoksi ehdottomasti käymisen arvoinen. Kotaniemen tiellä on muutaman levike rannan tuntumassa, mistä on helppo laskeutua packraftin kanssa vesille.
Jari neuvoi rannassa packraftin täyttämisen ja oikeanlaisen nousemisen kyytiin. Oikea oppisesti laitetaan vene ensin vesille, ja sen jälkeen vain rojahdetaan kyytiin, aivan kuin rojahtaisi pitkän päivän päätteeksi lempi nojatuoliinsa. Nojatuolilta packraft todellakin tuntuu, eli voidaan sanoa, että tällä menopelillä meno on nojatuolimatkailua parhaimmillaan. Etukäteen pohditutti kulkupelin kiikkeryys, mutta se oli turha huoli. Packraftissa painopiste on juuri sinä, missä oma takapuoli sijaitsee, ja paksujen ilmalla täytettyjen reunojen kanssa saa olla aikamoinen taikuri, että paatin saisi ympäri. Myöhemmin Pielisellä meloessa huomasi, miten packraft kelluu kuin kortti kovemmassakin aallokossa, eikä kiikkeryydestä ole tietoakaan. Meloessa tosin suunta ei ole luotisuora, vaan meno muistuttaa hauskasti hieman ankan vaapuntaa. Tästä johtuen vauhti ei päätä huimaa, mutta on juuri sopiva niin sanottuun sunnuntairetkeilyn, jossa päätavoitteena on rento liplattelu ja maisemien ihastelu.
Melottiin Jerojärvellä reilun tunti maisemia ihastellen ja packraftiin melontatuntumaa hakien. Jerojerven itäreunalla sijaitsevan ”siirtolohkarepuiston” sokkeloissa meni hyvä tovi luonnonmuodostelmaan ihastellessa. Vähän varovaisuutta toki piti käyttää, sillä lohkareet nauttivat myös lokkien suosiota, ja kivien päällä näkyi vilkkuvan useita lokinpoikasia, joita toki ylisuojelevat vanhemmat halusivat suojella vaarallisilta sunnuntaimelojilta. Takaisin rantaan koukattiin vielä Kiimasaarien välistä, jottei hyvä retki loppuisi liian lyhyeen.
Pieliselle
Nyt se varsinainen seikkailu sitten alkaisi, sillä suuntana on Pielinen ja Hiekkasaaret. Jätin auton Seikkailuyhtiö Vaaran omistaman mökin pihaan heidän luvallaan, ja suuntasin Loma-Kolilla olevan veneenlaskupaikan rantaan. Toinen hyvä vesille lähtöpaikka lähellä Hiekkasaaria on Koli Campingin upea hiekkaranta. Keli oli mitä parhain vesiretkeilyyn, – yleensä Pielisellä käy tuuli ja sitä mukaa myös aina jonkinmoinen aallokko, mutta nyt järvenselkä oli kuin tilauksesta peilityyni. Meloin ensin rantaa myöten Koli Campingin ohi aina Kotaniemen päähän, ja jatkoin siitä suoraan kohti Hiekkasaaria, joiden telttailualueella minun oli tarkoitus viettää seuraava yö. Vaikka Kolin edustan saarissa on useampia nuotiopaikkoja, on leiriytyminen sallittu vain isomman Hiekkasaaren ja Iso-Korpin tulentekopaikoilla, ja tämä kannattaa retkeä suunnitellessa ottaa huomioon.
Keli oli kuitenkin niin upea ja melominen maistui, joten päätin lähteä saman tien vähän kauemmaksi, sillä seuraavaksi päiväksi oli jo luvattu navakampaa tuulta, jolloin kauempana järvenselällä saattaisi vähän jo jännittää. Saaret menevät peräkkäin keskellä selkää, ja niiden keskinäiset välimatkat ovat kuitenkin yllättävät pitkiä, joten päätin käyttää tyynen sään nyt hyödyksi. Meloin Hiekkasaarten välistä ja Tappi-saaren ohi suoraan Välisaarta ja Laitasaarta. Nämä saaret ovat vierekkäin keskellä ulappaa. Hauskaa on, että näiden saarten väliin on muodostunut matala hiekkapohjainen kannas, jossa vettä ylsi noin polveen saakka, ja jota myöten pääsi kävelemään saaresta saareen. Keskellä seistessa tuntui, kuin seisoisi keskellä järveä vetten päällä. Seuraavana saari jonossa ovat Pieni-Korppi ja Iso-Korppi. Rantauduin Pienen-Korpin hiekkarannalle, ja keitin nuotiopaikalla iltakahvit.
Lähdin melomaan takaisin päin koukaten saarten välistä Kolin puoleiselle ulapalle. Ilta-auringossa järvi oli aivan tyyni, ja järven sinisyys jatkuu sulamattomasti edessä kohoavaan vaarajonoon. Kelluin varmaan tunnin paikoillani syvänsinisellä myöhäisillan kuplassa ihastellen ympärillä avautuvaa maisemaa: toisaalla Pielisen ulappa tuntui jatkuvan syvälle taivaanrantaan, toisaalla katse törmää ikivanhojen vaarojen huippuihin, jotka istuvat ulapan rannalla antaen laineiden lyödä varpaisiinsa: Ukko-Koli, Paha-Koli ja Mäkrä. Tunnelmassa on jotain jylhää, pehmeää ja utopistista, voiko todella tällaisissa maisemissa kellua täällä koti-Karjalassa?
Telttailusaareksi siis valikoitui isomman Hiekkasaaren nuotiopaikka, jossa sijaitsee saarten toinen sallittu telttailupaikka. Vaikka muitakin melojia oli päivän aikana tullut vastaan, telttapaikalla sai olla aivan keskenään. Teltan pystytyksen jälkeen kävin vielä hiekkarannalla uimassa ihastellen samalla Käränkävaaran taakse laskeutuvaa kesäyön aurinkoa.
Seuraavana aamua Pielinen olikin taas oma itsensä, ja tarjoili reipasta aallokkoa ja tuulta etelästä. Tuulen suunta oli onneksi myötäinen, sillä vaikka packrafti muuten erittäin hyvä kulkupeli onkin, vastatuuleen melominen sillä on erittäin haastavaa sen kepeyden vuoksi. Ennen paluuta autolle kävin vielä ihastelemassa kapeampaa Hiekkasaarta. Saari on noin 700 metriä pitkä ja kapeimmillaan vain 20 metriä leveä, joten ei ihme, että se on Kolin saarten yksi suosituimmista päiväretkikohteista. Pitkää valkeaa hiekkarantaa reunustavat Pielisen tuulia vastustavat käppyrähongat, joiden katveessa sijaitsee nuotiopaikka. Maisemat suoraan Pielisen ulapalle ovat vaikuttavat. Saaren kierrettyäni lähdin reippaassa myötäaallokossa takaisin kohti Koli Campingin rantaa ja siitä ohi veneenlaskupaikalle. Reissu oli erittäin onnistunut ja herätti kipinän pidemmästä melontaretkestä Pieliselle. Tutkimatta jäi vielä saarijonon eteläpäässä sijaitsevat Purjesaaret, samoten Pielisen keskellä kohoava Kelvänsaari ja sen repaleiset rannat olisivat erittäin sopivia seuraavaan melontaseikkailuun.
Teksti ja kuvat: Taru Korhonen
Yhteistyössä: VisitKarelia