Hae sivustolta

Käyntikohteet
Lieksan kirkot

lieksan kirkko

Alueen kulttuurihistorian maamerkit

Historiannälkäinen matkaaja ei voi olla huomaamatta upeaan arkkitehtuuriin puettuja hiljentymispaikkoja aluetta kiertäessään. Evankelis-luterilaisen Lieksan kirkon lisäksi taivasta kohti kurottelee Ortodoksisen seurakunnan Profeetta Elian kirkon torni. Lieksan kirkkopuistossa sijaitsee Suomen vanhin ortodoksinen pyhäkkö, 1797 valmistunut Kristuksen kirkastumisen tsasouna. Alueen muut kirkot ja tsasounat löytyvät Kolilta, Nurmijärveltä, Viekijärveltä ja Vuonisjärveltä.

kirkko lieksa kesä ulkokuva
lieksa kirkko alttari
kirkko lieksa ulkokuva talvi
lieksan kirkko

Lieksan kirkon tapahtumarikas menneisyys

Lieksan evankelis-luterilaisen seurakunnan nykyinen kirkko on alueen neljäs. Ensimmäinen, vuonna 1667 rakennettu kirkko sai purkutuomion, toinen, vuonna 1772 valmistunut tuhoutui salamaniskussa ja kolmas, Carl Ludvig Engelin 1836 suunnittelema puukirkko tuhoutui tulipalossa 1979. Nykyinen, arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän suunnittelema moderni kirkko on seisonut paikalla vuodesta 1982.

Lieksan kirkot

Viekijärven kirkko vihittiin käyttöön 1911. Goottilaispiirteisen kirkkorakennuksen erityispiirteenä ovat upeat tunnelmalliset hirsiseinät, korkeat ikkunat sekä alkuperäiset rimauunit, joilla kirkkoa aikoinaan lämmitettiin. Kirkonkellon äänet kaikuvat kahdesta Bochumissa v. 1910 valetusta teräskellosta.

Nurmijärven kirkko

Nurmijärvellä sijaitsevan Jongunjoen seurakuntatalon on piirtänyt arkkitehti Rafael Blomstedt. Sota viivästytti aloitettua rakentamista ja kirkko saatiin  käyttöön 18.7.1948. Salin erikoisuutena ovat neliönmuotoiset mäntyviilulevyt. Kellotapuli  ja siunauskappeli rakennettiin vuonna 1956.

Paaterin alttari

Paaterin kirkko on kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) suunnittelema ja rakentama upea puunveistotaiteen tyyssija Vuonislahden kylässä. Kirkon voi varata erilaisiin tilaisuuksiin kesäaikoina.

Profeetta Elian kirkko

Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Pyhän Elian kirkko sijaitsee Lieksassa keskeisellä paikalla.

Tsasouna Lieksassa

1797 valmistunut Kristuksen kirkastumisen tsasouna sijaitsee Lieksan kirkkopuiston kauniissa maisemassa.

Vuonisjärven tsasouna

Vuonisjärvellä tunnelmallisen kylän sydämessä sijaitsee Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna.

Lisätietoja alueesta ja ryhmätarjouksista

Lieksan kirkko
Kirkkokatu 1, 81700 Lieksa
0400 369 919
0400 365 575

www.lieksanseurakunta.fi

Profeetta Elian kirkko
Iljankatu 14, 81700 Lieksa
0400 397 900

www.joensuunortodoksit.fi

Viekijärven kirkko
Kannelkoskentie 10, 81860 Viekijärvi

Nurmijärven seurakuntatalo
Jongunjoen rajaseutukirkko
Salmentaus 5 , 81970 Jongunjoki

Paaterin kirkko
Paateri 21, 81560 Vuonisjärvi
040 1044 055

www.lieksa.fi/paateri

 

 

 

 

Tutustu myös näihin