Kesä ja tuntuu mahdottomalta päätökseltä, viettääkö lomansa tureikossa rämpien vai Rivieeralla hiekkarannalla loikoillein? Lähde Patvinsuolle, niin voit toteuttaa molemmat! Patvinsuon kansallispuisto sijaistee Lieksan ja Ilomantsin rajalla Pohjois-Karjalassa. Alueen erikoisuutena on monipuoliset maastot, jotka vaihtuvat kuin veitsellä leikaten Suomuntien kohdalta. Tien toisella puolella aukeaa valtava aapasuo, jonka mättäillä retkeilyreitti mutkittelee läpi huumaavalta tuoksuvien suopursuvarvikoiden. Toisella puolen tietä taas lainehtii mäntykankaiden reunustama Suomujärvi, jonka kyljissä hohtaa kilometrien pituudelta hiekkarantoja.
Vietin kaksi alkukesän päivää Patvinsuon kansallispuistossa. Auton jätin Kurkilahteen, ja lähdin päivärepun kanssa ihastelemaan suomaisemia. Patvinsuolla kiertää 25 kilometsin mittainen ympyräreitti Patvinkierto, joka sukeltaa suolta havupuiden lomista aina Koitarejärven rantaan asti. Tällä kertaa lähdin Surkanpuron pysäköintialueen kohdalta kohti Olkkosensaarta. Polku kulkee majavan tekemän kosteikon viertä korpisoille, ja poikkeaa myös männikköön Olkkosensaaren kohdalla. Vastaan tulee T-risteys, josta polku jatkuu oikealle kohti Nälmänjokea Patvinkiertoa pitkin. Tällä kertaa lähdin kuitenkin vasempaan kohti Tereninniemen lintutornia. Niemi on ehkä harhaanjohtava nimitys tornille, joka sijaitsee käppyrämäntyjen katveessa keskellä suota, mutta tornista katsoen edessä avautuva suo on kuin vihreänä lainehtiva meri, jonka yllä kaartuva taivas tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin. Maisemassa on jopa jotain savannimaista, ja odottaisi, että kelopuiden katveesta tulisi esiin norsuja tai muita savannille tyypillisiä eläimiä. Toki alueella elävä karhu, hirvi tai edes supikoira olisi vielä sykähdyttävämpi ilmestys, mutta tällä kertaa eläinkunnan edustajista tulee esiin ihailtavaksi lokit, joita paikalle houkuttelee tulvavesien muodostamat lammet (ja mahdollisesti Teretinniemen laavulta tuleva grillimakkaran tuoksu).
Lintutornilta palaan takaisin Kurkilahteen, ja vaihdoin päivärepun rinkkaan. Tarkoitus on patikoida Suomujärven kiertoa myöten Virtaniemeen telttailemaan ja loikoilemaan hiekkarannalla. Polku kulkee pääasiassa järven rantaa myöten, vain Siikalammen kohdalla polku poikkeaa metsän siimeksiin.
Virtaniemi on mielestäni yksi hienoimpia leiriytymispaikkoja alueella. Mäntykangas reunustaa melkein kilometrin mittaista hiekkarantaa, jonne paistaa satumainen ilta-aurinko. Monet muutkin olivat tällä kertaa huomanneet tämän, ja alueella olikin useampi retkiseurue. Parhaat telttailukohdat oli jo varattu, joten päätin jatkaa seuraavalle telttailupaikalle – reilun kilometrin päähän Pokkaniemeen. Siellä olikin vielä hyvin rannan tuntumassa tilaa teltalle. Lämmin mutta navakka tuuli piti hyttysetkin sopivasti loitolla, joten kyllä on kelpaamisen makua istuksia rannalla lähes yöttömästä yöstä nautiskellen.
Aamulla nukuttiin teltassa tietenkin pitkään, sillä kesälomalla ei ole kiirettä. Hiekkarannalla nautiskellun nokipannukahvin jälkeen matka jatkuu Suomunkiertoa vastapäivään. On mitä mainion patikointikeli – pilvipoutaa, ja lempeä tuuli suoraan järveltä. Seuraava nuotiopaikka on Lapinlahdella, jossa pistäydyn ihailemassa maisemia ja syömässä välipalaa. Lapinlahden nuotio- ja telttailupaikka sijaitsee kapeassa niemessä, josta on vielä kapeampi kannas Lapinsaareen, ja siksikin vinkeä leiriytymispaikka. Nyt korkean veden aikaan kannas oli lähestulkoon veden alla, ja aallot pyyhkivät pajukon yli Suomujärveltä Lapinlahden puolelle. Edellisen kerran tällä ollessani oli loppukesä, jolloin kohdalla oli näkyvissä pitkä hiekkaranta ja vesi oli matalaa pitkälle saakka.
Lapinniemestä on matkaa Suomun Luontotuvalle noin 3 kilometriä. Suomun Luontotuvalta löytyvät majoitus- ja ruokapalvelut, lämpiääpä Suomujärven rannalla saunakin tilauksesta. Lisäksi heiltä saa vuokrattua esimerkiksi kanootteja ja soutuveneitä, joilla pääsee tutustumaan Suomujärveen vähän eri näkökulmasta. Suomujärvi soveltuu erinomaisesti vesiretkeilyyn, sillä järvessä on useita saaria mitä ihailla, ja hiekkarannoille on helppo rantautua. Monet olivatkin hyödyntäneet tämän mahdollisuuden, sillä lähes jokaisella nuotiopaikalla oli rannassa myös kanootti tai kajakki. Suomujärveltä pääsee meloen myös kansallispuiston eteläpuolella olevalle Koitarejärvelle Suomunjokea myöten.
Tällä kertaa en pysähtynyt luontotuvalle sen kummemmaksi aikaa, vaan jatkoin rantaa myöten autolle takaisin Kurkilahteen. Kurkilahdessa sijaitsee myös alueen virallinen uimaranta, joten mikäs sen ihanampaa, kun pulahtaa virkistävän vilpakkaan veteen vaelluspäivän päätteeksi. Ikihonkien alla rannalla istuessa nousee väkisinkin mieleen heti uudet retkihaaveet, ehkä tosiaan meloen ensikerralla. Joka tapauksessa suossa on jotain ikiaikaista, mystistä ja kotoisaa, joka vetää itseni kulkemaan upottavia mättäitä yhä uudelleen ja uudelleen. Missään ei ole taivas niin suuri, kuin suon yllä, missään ei ole ihminen niin pieni, kuin suossa seistessään. Suo muuttuu hitaasti, mutta on silti alati muuttuva vuodenaikojen mukaan, jolloin se tarjoaa aina kulkijalleen jotain uutta. Syksyllä sankko kaupalla seikkailuita ja karpaloita, talvella hiljentymistä ja rauhaa hiihdellen kelohonkien katveessa pitkin samettista valkoista pintaa. Keväällä toivoa ja onnen pilkahduksia kulkijalle tuovat tummilta mättäiltä tuikkivat lakan kukat. Ja vihdoin kesällä suo tarjoaa kalleintaan; keltaista korpien kultaa, lakkaa. Suolla on aina jotain tarjota ihmiselle, kun ihminen on vain tarpeeksi viisas sen nähdäkseen ja ottaakseen vastaan.
Teksti ja kuvat: Taru Korhonen
Yhteistyössä: VisitKarelia